Refanutan Regatta oli lähes toisinto Vuosipäiväregatalle. Tuuli oli metrin pari heikompi (4-7m/s) ja suuntana idän sijasta koilinen, ja lämpötila "vain" 20C.
Irene päätti tähän regattaa osallistua Mary Read kajakillaan valokuvaajan ja katsojaveneen ominaisuudessa joten olimme Ikun kanssa jälleen kahdestaan.
 |
| Tuomariveneenä toimi Pirla |
 |
| Meidän edellinen vene Wellis oli myös kisassa mukana |
Kun purjehdusreittikin oli sama oli kisa lähes Vuosipäiväregatan toisinto, sillä poikkeuksella että Kanervojen Sonja H-vene antoi kovan vastuksen joutuen tyytymään kuitenkin niukasti hopeaan.
Illalla lämmitettiin seuralla Regattasauna ja jäätiin fiilistelemään veneelle yöksi Irenen kaa. On sinänsä ikävä että kun vielä 80-90 taitteessa Regatoiden jälkeen oli seuralla vilskettä ja jopa regattatanssit, nykyään kaikilla on kotia kovin kiire ja "jälkiregatointia" ei enään ole.
Myös osallistujia on nykyään regatoissa varsin vähän. Ennenvanhaan oli osallistumismaksut ja silti useita kymmeniä veneitä osallistui kisoihin. Nykyään pitäisi seuran lähes maksaa että saisi muutamankaan veneen osallistumaan kisoihin.
 |
| Miss Bluebell vauhdissa |
Tässä olisi pieni tutkiskelun paikka miksi Regatoihin ihmiset eivät halua osallistua? Itse olen ainakin kokenut ikimuistoisia hetkiä aikoinaan Regatoissa eri kaupungeissa. Oudoillakin vesillä on yllättävän helppo liikkua kun on muita veneitä ja menee vain perässä, ihan totta!
Merellä olon lisäksi oli tosi ihanaa päästä pitkän purjehduspäivän päätteeksi kuumaan saunaan ja kylmän olutlasin ääreen. Jälkiregatoinnit alkoivat yleensä jo saunan lauteilla "kuka teki oikean reitinvalinnan tai kellä spinaakkeri nousi nopeimmin" jne. protesteja unohtamatta.
Ilta yleensä jatkui hyvän ruoan ja juoman merkeissä, jälkiregatointia jatkettiin ja tarinoitiin monenlaisista purjehdusreissuista, oli tanssia ja monet merimieslaulutkin tuli laulettua/kuunneltua, laulu raikui monesti pitkälle yöhön mutta seuraavana päivänä kaikki olivat taas merellä. Niin, Regatat olivat lähes poikkeuksetta kaksi tai jopa kolmipäiväisiä tapahtumia aikoinaan.
Onko nykyihmisille pärjääminen kisoissa niin tärkeää ettei kehdata edes lähteä, ja unohdetaan että joka ikinen meistä on jossain vaiheessa ollut aloittelija kisoissa?
