keskiviikko 18. elokuuta 2010

Kasuunin kierto ja reivien testaus

Allekirjoittanut OK-jolla harkoissa 1977.
18.8 oli kesän paras terä selvästi taittunut ja ilma oli viilennyt 16 asteeseen. Takkeja tarvittiin ensimmäisen kerran Miss Bluebellillä. Starttasimme terässatamasta suoraan purjeilla, käynnistämättä moottoria. Mukaan lähti vanha lapsuuden ystävä Jukka Mannermaa, joka halusi kovasti nähdä uusimman hankintamme. Jukan kanssa olimme OK-jollilla 70-80 lukujen taitteessa kierrelleet regatoita ympäri suomea aina Kemistä Tampereelle saakka. Purjehdimme vanhaa väylää kohti kasuunia avotuulessa todella puuskaisen maatuulen saattelemana. Kaasuunin kierrettyämme lähdimme kryyssaamaan rautaruukin väylää kohti tehtaan savuja. Tuuli oli todella puuskainen 6-9m/s ja puuskien huiput kävivät yli 10m/s Vene kulki jo sen verran kallellaan ja tuulta piti "myydä" puuskissa että päätimme kokeilla miten isopurjeen reivaaminen onnistuu. No onnistuihan se tietysti ja veneen kulku parani selvästi. Näyttäisi että H-Starin reivausraja on fokan kanssa n.9m/s. Emme tosin käyttäneet miehistön painoa hyväksi veneen oikaisussa, myös vantteja olisi voinut hieman kiristää, liikit kireälle, guningham pohjaan latistusreivi käyttöön, hekki kireälle, barduunat lujalle, levanki laitaan ja aktiivista ajamista aaltojen ja tuulen mukaan sekä levangin jatkuvaa säätöä, niin olisimme voineet jättää reivaamattakin :-)
Todella hyvin purjehtiva vene myös reippaammassa tuulessa. Kapean rungon ansiosta vene ei ole kauhean nousuherkkä edes kallistuessaan.

Vieraileva tähti Jukka Mannermaa kameran takana.

Kasuuni.


































                          Rautaruukki häämöttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti